Tänään se sitten tapahtui. Keksin jutun, joka täydellisesti selittää ulkopuolisellekin sen, mikä ero Porkkanan ja itseni ajatuksenjuoksulla on. Porkkana on luontaistuotehurahtaneiden koulukunnan kärkikaartia, minä en, mutta se ei ole edes oleellista tässä asiassa. Lainaan tähän keskustelua, joka tänään kävin Porkkanan kanssa messengerillä tylsänä työpäivänä.

Keskustelun kohteena oli deodoranttikivi jota Porkkana ja hänen hyvä ystävänsä Pulu käyttävät säännöllisesti. Porkkana julisti, että nyt kun on tauon jälkeen taas kivi käytössä, hän enää ei ole riippuvainen kuin yhdestä kemikaalista, nimittäin shampoosta. Tästä eteenpäin dialogi oli seuraavanlainen:

Porkkana: Olispa jalkahikeä, toi auttais siihenkin.
Kani: sä olet varmasti eka ihminen joka on ikinä TOIVONUT jalkahikeä.
Porkkana: no mä vaan hetkeksi toivoisin, että vois kokeilla poistaa sitä tuolla
Kani: kyllä sä oot oikeasti ihan nuija
Porkkana: no enkä ole.
Kani: toivot ongelmaa että voisit poistella sitä hörhöttimellä
Kani: sit kun oikeasti vääntelisit sukkia kuivaks olisit aika toista mieltä
Porkkana: no olen mä joskus toivonut finnejäkin niin voisin kokeilla toimiiko se hammastahna. (Porkkana uskoo vakaasti, että finnin voi poistaa kun laittaa hammastahnaa sen päälle)
Porkkana: en mä niitä pysyvästi toivoisi tietenkään.
Kani: ....

Tarvitseeko tuohon mitään lisätä? Eläköön se pieni ero, joka tekee elämästä elämää ja parisuhteesta parisuhteen. Seurustelen naisen kanssa joka toivoo vilpittömästi jalkahikeä ja finnejä.